Pitkän kesäloman jälkeen paluu töihin maistuu monille puulta, vaikka oma työ olisi kuinka kiva tahansa. Minustakin kesäloma ja kiireettömät aamut ovat ihania, mutta pidän arkeen siirtymisestä. Arjen tuoma rytmitys tekee minulle hyvää.
Noin kolmekymmentä vuotta sitten, nuorena äiti, en ajatellut näin. Muistan, itseasiassa, kauhistelleeni sitä, etten voinutkaan enää toimia samalla tavalla spontaanisti kuin ennen. Tosin huomasin pian, että päivät pienen vauvan kanssa sujuivat paljon helpommin, kun aloimme toimimaan tiettyjen rutiinien mukaisesti. Tämä vaati totuttelemista… Meille muodostui kuitenkin pian uusi elämäntapa, joka juurrutti perheemme arkeen. Aamu- ja iltatoimet, joihin kuului mm. ruokailuhetket, pesut ja usein lasten vauhdikkaat ”iltahepulit” juuri ennen nukkumaan valmistautumista sekä jokailtainen satuhetki, olivat osa arkeamme vuosikausia.
Rytmeillä on merkittävä osuus myös steinerpedagogiikassa, jossa lapsen kasvu rytmitetään erilaisiin kehitysjaksoihin eli seitsenvuotiskausiin. Näiden ikäkausien mukaan rakennamme myös perustaa pedagogiikallemme. Tästä aiheesta voi lukea lisää monista steinerpedagogiikkaa käsittelevistä teoksista, esim. Jarno Paalasmaan Steinerpedagogiikan taustat-kirjasta. Minä tarkastelen tässä kirjoituksessa rytmien merkitystä ihan jokapäiväisessä opetustyössä.
Steinerkouluissa lukuvuosi jaottuu moniin juhliin, joista osa voi olla lukijalle vieraita. Esimerkiksi syyskauden alussa juhlimme sadonkorjuuta ja nostamme näin oppilaiden tietoisuuteen mistä ravintomme tulee, vaikkemme olisikaan maanviljelijöitä. Samoihin aikoihin kerrotaan, lauletaan, runoillaan ja näytelläänkin Mikaelin päivän kunniaksi, syyskuun loppupuolella.
Kun vuoden pimein aika lähenee, legenda Pyhästä Martista kerrotaan steinerkouluissa ympäri maailmaa. Tämä tarina muistuttaa koko koulua siitä, kuinka voimme auttaa lähimmäisiämme jakamalla hyvää. Samoihin aikoihin koulun pienimmät oppilaat tuovat valoa pimeyteen omatekoisilla lyhdyillään.
Joulun aika on meille myös oleellinen tunnelman tuoja ja joulun odotus alkaa näkymään luokissa heti joulukuun alussa, niinkuin varmasti monessa muussakin koulussa. Meillä adventtipuutarha toimii ovenavaajana tälle ajanjaksolle.
Keväällä juhlia ei ole yhtä paljon, mutta useimmissa steinerkouluissa Kalevalanpäivä huomioidaan tavalla tai toisella, aivan niin kuin pääsiäinenkin, jonka ”ihme” voi olla keväinen siemenen herääminen mustan mullan alta tai luonnon muuttuminen pitkän levon jälkeen. Myös eri luokkien tekemät näytelmät, tuovat kouluarkeen juhlantuntua. Kun koko koulu kerääntyy esikoulua myöten yhdessä katselemaan toistensa tuotoksia, tunnelma on hieno.
Meillä steinerkoulussa myös itse koulupäivä on pyritty rytmittämään siten, että aamupäivisin opiskellaan kunkin jakson pääainetta yhtäjaksoisesti 1 h 45 minuuttia 2-4 viikon ajan. Kätten työ, liikunta ja taiteellinen osio pyritään jättämään iltapäiviksi.
Pääainetunnin rakennekin on pedagogisesti tarkkaan mietitty: aamunavaus, johon kuuluu musiikillinen osuus (laulu, huilunsoitto), runo ja varsinkin alemmilla luokilla erilaiset rytmitykset lorujen tahtiin. Huomaan usein työssäni tämän osuuden tärkeyden. Kun eloisa oppilasjoukko tupsahtaa luokan eteen on iso ero siinä päästänkö heidät joukkiona ryntäämään luokkaan tai otanko jokaiseen ensin katsekontaktin (näin korona-aikaan, muuten kättelemme) ja muistutan esim. siitä, että aloitamme tänään omalta paikalta seisoen laululla tai jollakin muulla. Kun valmistelen oppilaat tulevaan, tunnelma on jo alusta lähtien rauhallisempi ja joka aamu lausumme runon, joka toimii lähtölaukauksena töihin siirtymiselle. Kuudennessa luokassa lausumme seuraavan runon (alemmilla luokilla se oli erilainen):
”Minä aurinkolähteeltä saavun,
luo uuden kultaisen aamun.
Astun jalallain aamun rantaan,
painan jalkani hienon hienoon santaan.
Käsiin, jalkoihin, sydämeen,
silmiin, korviin ja ajatukseen,
virtaa elämää uutta ja voimistavaa,
jota yöllä lähteeltä juoda saan.Suo, että tekoja oikeita.
Suo, että tekoja rakkaita,
näillä käsillä, jaloilla toimitan
ja voimani toisille lahjoitan.”
Tähän aamun hetkeen sopii myös erilaiset keskustelut esim. siitä, mitä oppilaille kuuluu. Ylemmillä luokilla voidaan vaikka meditoida, näin teimme viidennen luokan kanssa, kun Intia-jakso kuului opetussuunnitelmaamme.
Luokanopettajan tehtäviin kuuluu opetuksen lisäksi aistia tunnin aikana, mitä luokka milloinkin tarvitsee. Voi olla, että kirjoitushetken joutuu rytmittämään niin, että kesken kirjoittamisen pidetäänkin pieni rytmi- tai lauluhetki. Alemmilla luokilla näitä ”uloshengitykseksi” kutsumiamme taukoja tarvitaan useitakin pääainetunnin aikana. Itse työn tekeminen kun on ”sisäänhengitystä” eli keskittymistä ja aiheeseen paneutumista.
Kun päivän työ on tehty, hiljennymme vielä hetkeksi yhdessä ja lausumme loppurunon, joka toimii merkkinä siitä, että päivän työ on saatettu päätökseen:
”Maa minut kantaa ja taivas ylleni kaartuu
Sain työtä tehdä kanssa ystävien,
siitä annan nyt kiitoksen.”
Yhtä tärkeää kuin ruokailu on meille aamulla, päivällä ja illalla, tuovat tietyt rutiinit arkipäivän aikana – niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin – turvan. Muistan, kuinka itse kaipasin lukioikäisenä perheemme yhteisiä ruokahetkiä, kun vanhempani olivat kovin kiireisiä oman yrityksensä kanssa perheemme muutettua paikkakunnalta toiselle. En ymmärtänyt sitä silloin, mutta nyt tajuan, että tarvitsin heitä ja tiettyjä rutiineja enemmän kuin koskaan, vaikka olinkin jo ”iso tyttö” ja osasin lämmittää ruuan itse.
Jokaisella on elämässä vaiheita, jolloin rytmi järkkyy. Niistäkin on varmasti tavalla tai toisella hyötyä. Kasvatuksen kannalta rytmi, niin kotona kuin koulussa, on kuitenkin tärkeä osa arkea pidempään, kuin uskoisimmekaan. Sen huomaan nyt, kun olen jo kahden aikuisen ”lapsen” äiti ja saan edelleenkin nauttia lasteni seurasta ja teemme usein asioita, joita meillä oli tapana tehdä, kun vielä asuimme yhdessä.
Katja Tiainen
6. luokan opettaja
