Blogi

Lukion näytelmäkurssi koronakeväänä 2020

Kirjoittanut 14.5.2020No Comments

(Suorat lainaukset otettu opiskelijoiden oppimispäiväkirjoista)

Taidekasvatus on keskeinen osa steinerpedagogiikkaa. Lorut, runot, näytelmät, puheenmuodostus, ryhmätyöt – nämä kaikki ovat tärkeässä asemassa steinerkouluissa. Yleisölle esitettävät näytelmät koulussamme tehdään viidennellä, kahdeksannella ja lukiossamme nykyään 11. luokalla.

On kuitenkin syytä erottaa toisistaan draamakasvatus, teatteri-ilmaisu ja teatteri. Draamakasvatuksessa käytetään toiminnallisia menetelmiä tukemassa opetusta missä tahansa oppiaineessa, teatteri-ilmaisu koulussa tähtää esittävään draamaan, jossa tärkeimpänä tavoitteena on kuitenkin prosessi, ei lopputulos, kuten esimerkiksi lukion näytelmäprojektissa. Varsinaisen teatterin tavoitteena on taiteellinen korkeatasoinen lopputulos, joka antaa katsojalleen elämyksen.

Draamatyöskentely ohjaa itsetuntemukseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Draamatyö lähtee ihmisen sisäisyydestä ja suuntautuu ulos, kohti toisia ihmisiä. Työ tehdään omalla persoonalla mutta suhteessa ympäröiviin ihmisiin. Se kasvattaa ryhmätyötaitoja: kykyä kuunnella muita, kykyä liittää omat ajatukset toisten ajatuksiin, kykyä joustaa mutta myös taitoa pitää omista mielipiteistä kiinni, ongelmanratkaisukykyä.

Tänä vuonna kaikki on ollut toisin. Lukion näytelmä on jouduttu etäännyttämään kouluyhteisöstä, luokkatilasta ja luokkatovereista. Sitä ei suunniteltu eikä harjoiteltu yhdessä, eikä sitä myöskään esitetty yleisölle. Näytelmän pedagoginen vuorovaikutustehtävä on näin ollen jäänyt lähes olemattomaksi. Toisaalta Reetta Vehkalahti kirjoittaa teoksessaan Leikkivä teatteri: ”Teatteri-ilmaisussa kysymys on kokemuksen tuomisesta ensin ja usein ensisijaisesti tekijän itsensä ulottuville. Teatteri-ilmaisu tarjoaa mahdollisuuden tutkia ja rakentaa itseään.” Tämä on ollut päämääränä tämän lukuvuoden 11. luokan näytelmäprojektissa, jonka lopuksi jokainen opiskelija videoi valmistamansa noin viiden minuutin esityksensä.

Lähdimme liikkeelle ideasta, että opiskelijat tekevät monologivideon. Jokaisen piti etsiä tai kirjoittaa itse teksti, jonka muokkaa esitykseksi. Esitykseen piti suunnitella luonnollisesti myös lavastus, puvustus ja muut tarvittavat tehosteet. Äänenkäyttöa, eleitä ja ilmeitä sekä muuta eläytyvään esittämiseen liittyvää harjoiteltiin opetusvideoiden avulla. Käytössä oli niin rentoutusvideoita kuin tunnetilaharjoituksia ja irrottelevaa tanssiakin. Jokainen opiskelija työsti esitystään eristyksissä luokkayhteisöstään, yksin, ja joutui kohtaamaan kaikki haasteensa enemmän tai vähemmän yksin. Kokonaan vailla vertaistukea ei kenenkään ole tarvinnut kuitenkaan olla, kiitos sähköisten apuvälineiden. Pidimme kerran viikossa videokokouksen ja opiskelijat myös kirjoittivat prosessistaan viikoittain ylös ajatuksiaan. Onkin ollut erittäin mielenkiintoista seurata tätä yksilötyöskentelyä, jota aiemmissa projekteissa ei näin läheltä ole päässyt oikein tarkastelemaan. Oman tekstin valinta, esityksen valmistelu ja toteuttaminen on ollut jokaisella opiskelijalla omanlaistaan. Jokainen on tehnyt oman sisäisen matkansa, joka varmasti on myös jäänyt mieleen: ”En olisi ikinä luullut tekeväni moista, jos ei olisi ollut tätä kurssia.”

Lopputuloksena on nähty omaan tekstiin tai käännösteksteihin perustuvia monologeja, sadunkerrontaa ja katkelmia elokuvista. Esityksiin on panostettu huolella, kukin taitojensa ja harrastuneisuutensa mukaan. Niin puvustus, meikit ja äänitehosteet kuin videoiden editointikin on toteutettu harkitusti ja parhaimpaan lopputulokseen pyrkien. Oppimispäiväkirjoissa kuvataan hyvin tehtyä matkaa: monenlaisia haasteita on ollut kaikilla, suurimpana haasteena itsensä voittaminen ja heittäytyminen: ”Opin sen, että pystyn tekemään monenlaisia asioita, kunhan vain uskallan aloittaa töiden tekemisen.”  Välillä on ollut syvää uskon puutetta onnistumiseen, turhautumista ja epätoivoakin. Mutta keskeneräisyyden sietäminen ja omien virheiden hyväksymisen taito ovat kehittyneet kaikkien mielestä selvästi.  Melkein kaikki totesivat olevansa helpottuneita ja onnellisia kun työ tuli valmiiksi. Yrityksen ja erehdyksen tien kulkemisen jälkeen monella oli voittajan fiilis: ”Nyt on positiivinen ja ylpeä olo.” Yhtä monet totesivat, että hauskempaa olisi ollut tehdä näytelmä yhdessä muiden kanssa, vaikka tämäkin kokemus tuntui tyydyttävältä juuri itsetuntemuksen kasvun myötä.

Kiitos opiskelijoille, jotka ovat jälleen kerran yllättäneet opettajan, joka luuli jo nähneensä kaiken. Nuorten ennakkoluulottomuus ja kekseliäisyys ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Kaikki ei aina mennyt niin kuin oli suunniteltu, mutta nokkelat luovat nuoret ovat selvinneet haasteista. Tavoitteet voidaan katsoa toteutuneiksi: ”Tämä monologi sai minut uskomaan vielä enemmän unelmaani.”