1. luokka
Ensimmäisen luokan keskeisenä tavoitteena on lapsen tahto- ja tunne-elämän tukeminen ja kasvattaminen. Tärkeää on koulun työskentelytapojen oppiminen ja omaksuminen. Luokan sosiaaliset suhteet muodostuvat ja vahvistuvat ensimmäisen vuoden kuluessa. Opetuksessa tärkeää on säännöllisyys ja rytmisyys.
Kouluvuoden sisältöjä ovat mm.
- Kertomusaineistona kansansadut
- Kuvaopetus
- Pentatoninen sävelmaailma ja soittimena pentatoninen huilu
- Lukemisen ja kirjoittamisen opettelu ja harjoittelu
- Neljän peruslaskutavan opettelu ja harjoittelu lukualueella 1-20
- Lisäksi opiskellaan mm. kuvaamataitoa, muotopiirustusta, käsitöitä, liikuntaa ja ympäristötietoa ja opetellaan muotopiirustusta
Päivä Steinerkoulussa
Ensimmäisen luokan koulupäivä alkaa aamuisin aina samaan aikaan. Oppitunnit alkavat aamurytmeillä, joita ovat esimerkiksi runot, laulut, leikit, rytmit ja huilunsoitto. Tämän jälkeen alkaa pääaineopetus (äidinkieli, matematiikka, ympäristöoppi), jota opetetaan useamman viikon jaksoissa. Oppitunnin aikana opetettavaa asiaa tai aihetta työstetään monin tavoin. Tunnin toiminnalliset osuudet aktivoivat oppilasta monipuolisesti.
Rytmi ja toisto ovat tärkeitä luokan toiminnassa. Opetuksessa seurataan vuodenaikojen kulkua ja juhlat rytmittävät kouluvuotta monin eri tavoin. Ensimmäisen kouluvuoden aikana retkeillään paljon koulun lähimaastossa.
Ruokailu on tärkeä hetki koulupäivää. Kouluruoka valmistetaan omassa keittiössä käyttäen mahdollisuuksien mukaan lähi- ja luomuraaka-aineita.
Iltapäivän oppitunneilla keskitytään kielten sekä taito- ja taideaineiden opiskeluun. Vieraiden kielten opiskelu (englanti ja saksa) alkaa Steinerkoulussa ensimmäisellä luokalla. Taide on oleellinen osa opetusta ja erilaisia taiteellisia opetusmenetelmiä käytetään eikä valmiita oppikirjoja ole alaluokilla. Oppilaat työstävät omat työkirjansa itse: käsillä tekeminen ja sen kautta kokeminen tulee oppimista.
Musiikki, liikunta, kuvataide, eurytmia ja käsityö jatkuvat ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen asti.
2. luokka
Toisella luokalla kaikki ovat jo kasvaneet koululaisiksi ja koululaistaidot ovat kehittyneet ja koulun tavat ovat tulleet tutuiksi. Ensimmäisellä luokalla opittuja asioita kerrataan ja syvennetään tieto- ja taitoaineissa. Yhteistyötaitoja harjoitellaan monin eri tavoin esimerkiksi nukketeatterin ja pienten omien näytelmien parissa.
Kouluvuoden sisältöjä ovat mm.
- Kertomusaineistossa mm. legendat ja faabelit
- Kertotaulujen 1-10 ulkoa oppiminen
- Kaanon-laulut, jotka rakentavat pohjaa moniäänisyydelle
- Virkkaaminen ja mutkikkaampien muotojen piirtäminen
- Pienet näytelmät omassa luokassa, evankeliuminäytelmä joulukirkossa
- Viljan kylväminen keväällä tulevaa syksyä varten
Päivä Steinerkoulussa
Toisen luokan koulupäivä alkaa aamuisin aina samaan aikaan. Oppitunnit alkavat aamurytmeillä, joita ovat mm. runot, laulut, leikit, rytmit ja huilunsoitto. Tämän jälkeen alkaa pääaineopetus (äidinkieli, matematiikka, ympäristöoppi), jota opetetaan useamman viikon jaksoissa. Oppitunnin aikana opetettavaa asiaa tai aihetta työstetään monin eri tavoin. Tunnin toiminnalliset osuudet aktivoivat oppilasta monipuolisesti.
Rytmi ja toisto ovat tärkeitä luokan toiminnassa. Opetuksessa seurataan vuodenaikojen kulkua ja juhlat rytmittävät kouluvuotta tasaisesti koko lukuvuoden. Toisen kouluvuoden aikana retkeillään paljon koulun lähimaastossa. Oppiminen tapahtuu tutussa ryhmässä oman luokanopettajan ohjaamana.
Ruokailu on tärkeä hetki koulupäivää. Kouluruoka valmistetaan omassa keittiössä käyttäen mahdollisuuksien mukaan lähi- ja luomuraaka-aineita.
Iltapäivän oppitunneilla keskitytään kielten sekä taito- ja taideaineiden opiskeluun. Ensimmäiseltä luokalta alkanut vieraiden kielten (saksa ja englanti) jatkuu ja se toteutetaan jakso-opetuksena. Taide on oleellinen osa opetusta eikä valmiita oppikirjoja käytetä alaluokilla. Oppilaat työstävät
omat työkirjansa itse: käsillä tekeminen ja sen kautta kokeminen tulee oppimista.
Musiikki, liikunta, kuvataide, eurytmia ja käsityö jatkuvat ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen asti.
3. luokka
Kolmannen luokan kantava teema on vanhan ajan elämä. Historian tapahtumista pyritään luomaan silta nykyhetkeen. Teema näkyy äidinkielessä vanhoihin ammatteihin tutustumisessa, ympäristöopissa talonpoikaiselämään ja sadonkorjuuseen perehtymisessä, käsityössä vanhoihin käsityötekniikoihin tutustumisessa, matematiikassa vanhasta mittajärjestelmästä nykyään käytössä olevaan mittajärjestelmään tutustumisessa, musiikissa lauletaan kansanlauluja ja eurytmiassa tutustutaan kansantansseihin. Vanhan ajan elämään liittyen tehdään retkiä ja vierailuja eri ammatinharjoittajien luona. Käytännön käsitöitä tehdään omin käsin ja tutustutaan esimerkiksi viljanpuintiin, jyvien jauhamiseen jauhoksi ja leivän leipomiseen. Talonpoikaiselämään tutustutaan myös rakennusprojektin kautta.
Kouluvuoden sisältöjä ovat mm.
- Kertomusaineistona on vanhat ammatit ja talonpoikaiselämä
- Materiaaleina ja työvälineinä mm. villa (huovuttaminen), viljan käsittelyssä tarvittavat välineet, mehiläisvahaliidut ja puuvärit, punasavi, talonrakennusmateriaalit, vuolupuukko, kangaspuut ja erilaiset työkalut
- Lucia-kuvaelma
- Uutena soittimena diatoninen huilu
- Talonrakennusprojekti
- Leivän leipominen itse kasvatetusta viljasta
- Sanaluokat, kielenhuolto, vuorosanaviiva, kirjoitelmat
- Matematiikassa vanhoista mitoista metrijärjestelmään, kertolasku allekkain, jakolasku
Päivä Steinerkoulussa
Kolmannen luokan koulupäivä alkaa aamuisin aina samaan aikaan. Oppitunnit alkavat aamutoimilla, joita ovat esimerkiksi lorut, laulut ja leikit ja huilunsoitto. Kuulumiskierrosten ja luokkakeskustelujen aikana oppilaat saavat jakaa tärkeitä asioita, harjoitella kuuntelemista ja keskustelua. Aamun ensimmäiset tunnit ovat ns. pääainetunnit. Pääaineita opetetaan 2-5 viikon jaksoissa. Oppitunnin aikana opetettavaa asiaa tai aihetta työstetään monin tavoin. Tunnin toiminnalliset osuudet aktivoivat oppilasta monin eri tavoin ja auttavat oppilasta keskittymään opetukseen.
Rytmi ja toisto ovat tärkeitä 3. luokan toiminnassa. Opetuksessa seurataan vuodenaikojen kulkua ja juhlat rytmittävät kouluvuoden kulkua. Vanhan ajan elämään tutustumisen yhteydessä retkeillään paljon. Luontoretket suuntautuvat koulun lähimaastoon.
Iltapäivän oppitunneilla keskitytään kielten sekä taito- ja taideaineiden opiskeluun. Saksan ja englannin kielten opiskelu jatkuu viikkotunteina.
Taiteellinen työskentely on osa opetusta eikä valmiita oppikirjoja käytetä kolmannella luokalla kuin matematiikassa. Oppilaat työskentelevät omien työvihkojen parissa: käsillä tekeminen, kirjoittaminen ja sen kautta kokeminen tulee oppimista.
Musiikki, liikunta, kuvataide, eurytmia ja käsityö jatkuvat ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen asti.
4. luokka
Neljännellä luokalla tutustutaan kotiseutuun sen historiaa ja maantietoa tutkimalla. Turun alueen museot ja historialliset kohteet tukevat aihetta monipuolisesti. Historian opetus alkaa esihistoriasta. Historian tunneilla tutustutaan karttoihin ja liikunnan tunneilla harjoitellaan kartan avulla suunnistamista. Kertomusaineistona käytetään Kalevalan tarinoita. Ne puhuttelevat neljäsluokkalaista kuten myös viikinkien sotaretket ja hauskat hölmöläistarinat.
Ympäristöopissa tutustutaan eläinten elinolosuhteisiin monipuolisesti eri eläinlajeja esitellen.
Muita kouluvuoden sisältöjä ovat mm.
- Äidinkielessä kirjoitelmat tehdyistä retkistä, pää- ja sivulauseiden käyttö tekstin tuottamisessa ja esitelmien pitäminen
- Matematiikassa murtoluvut, jakolasku, allekkain kertolasku, muotopiirustuksessa solmut
- Käsityössä ristipistotyö
- Kuvataiteessa aiheina mm. retkikohteet, eläimet ja mallista piirtäminen
- Musiikissa soittimena 5-kielinen kantele, kaksiääninen laulu
- Mikael-juhlan ja Kalevalan päivän esitysten valmistaminen
Päivä Steinerkoulussa
Neljännen luokan koulupäivä alkaa aamuisin aina samaan aikaan. Oppitunti alkaa aamutoimilla, joita ovat esim. runot, laulut, keskittymistä aktivoivat toiminnat ja huilunsoitto. Rytmi ja toisto ovat edelleen tärkeitä luokan toiminnassa. Opetuksessa seurataan vuodenaikojen kulkua ja juhlat rytmittävät kouluvuotta tasaisesti. Neljännen kouluvuoden aikana retkeillä tutustutaan Turkuun kotikaupunkina ja sen historiallisiin nähtävyyksiin. Oppiminen tapahtuu yhdessä tutun luokkayhteisön ja luokanopettajan kanssa.
Aamun ensimmäiset tunnit ovat pääainetta, jota opetetaan 2-4 viikon jaksoissa. Oppitunnin aikana opetettavaa asiaa tai aihetta työstetään monin tavoin. Tunnin toiminnalliset osuudet aktivoivat oppilasta monipuolisesti.
Ruokailu on tärkeä hetki koulupäivää. Kouluruoka valmistetaan omassa keittiössä käyttäen mahdollisuuksien mukaan lähi- ja luomuraaka-aineita.
Iltapäivän oppitunneilla keskitytään kielten sekä taito- ja taideaineiden opiskeluun. Vieraiden kielten opiskelu (englanti ja saksa) jatkuu neljännellä luokalla viikkotunneilla. Taiteellinen työskentely on oleellinen osa opetusta eikä valmiita oppikirjoja käytetä kuin matematiikassa ja saksan kielen opiskelussa. Oppilaat työstävät itse omat työkirjansa: käsillä tekeminen ja sen kautta kokeminen tulee oppimista monin eri tavoin.
Musiikki, liikunta, kuvataide, eurytmia ja käsityö jatkuvat ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen asti.
5. luokka
Viidesluokkalaisen itsenäinen ajattelu alkaa itää – niinpä oppiaineetkin alkavat eriytyä eri tieteenaloihin.
Kouluvuoden sisältöjä ovat mm.
- Kertomusaineistossa kreikkalaiset jumal- ja sankaritarinat sekä liikunnassa tutustutaan mm. perinteisiin antiikin olympialaisten lajeihin
- Pohjoismaihin ja suomalaisen luonnon eliö- ja kasvimaailmaan tutustuminen
- Opetellaan karttojen piirtämistä
- Geometriaan tutustuminen myös vapaan käden geometriaharjoitusten kautta
- Käsitöissä mm. villasukkien neulominen
- Maakuntalaulut ja suomalainen musiikki
- Näytelmän valmistaminen; roolit, asut & lavasteet, esitys
Päivä Steinerkoulussa
Rytmi ja toisto ovat edelleen tärkeitä opetuksessa vielä viidennelläkin luokalla. Opetuksessa seurataan vuodenaikojen kulkua ja vuodenkiertoon liittyvät juhlat vahvistavat kouluvuoden rytmiä. Koulupäivän aikana voidaan myös tehdä retkiä lähimaastoon ja kulttuurikohteisiin. Opiskelu tapahtuu tutussa ryhmässä tuttujen opettajien kanssa.
Päivä aloitetaan mm. laulamalla tai soittamalla yhdessä. Viidennestä luokasta saattaakin kuulua huilulla säestetty Finlandia-hymni tai iloinen Varsinaissuomalaisten laulu.
Aamun ensimmäiset tunnit ovat ns. pääainetunnit. Pääaineita opiskellaan kutakin 2-3 viikon jaksoissa. Pääaineita ovat äidinkieli ja kirjallisuus, matematiikka ja ympäristöoppi. (Ympäristöopin sisältöön kuuluu mm. terveystietoa, historiaa, yhteiskuntaoppia, biologiaa, maantietoa, fysiikkaa ja kemiaa.) Oppilaiden lukujärjestykseen kuuluvat myös vieraat kielet sekä taito- ja taideaineet. Tunnin aikana opiskeltavaa ainetta työstetään monin tavoin. Oppilaat valmistavat yleensä itse omat työvihkonsa käyttäen valkoisia (blanko) vihkoja. Valinnaisina oppiaineina viidennellä luokalla on liikunta, mediataito, musiikki ja suomalainen kansanperinne.
Kouluruokailu on tärkeä hetki päivässä, myös sosiaalisesti. Kouluruokamme valmistetaan omassa keittiössä käyttäen mahdollisuuksien mukaan lähi- ja luomuruoka-aineita.
6. luokka
Kuudesluokkalainen on kehitysvaiheessa, jossa arvostelukyky herää. Kyky katsoa ja ymmärtää ympäröivää maailmaa ja omaa itseään on voimistunut. Opetuksessa tarkastellaan maailmaan yhä tarkemmin ja perusteellisemmin.
Kouluvuoden sisältöjä ovat mm.
- Kertomusaineistossa Rooman valtakunnan ajan historialliset tarinat sekä kehityskertomukset toimivat siltana elämänkertoihin
- Euroopan maantieto, tähtitiede, geologia
- Rooman valtakunta, kansainvaellukset
- Kasvillisuusvyöhykkeet ja kasvit erilaisissa ympäristöissä, linnut
- Kuultomaalaus ja geometriapiirustus, muovailu, valo- ja varjopiirustus
- Nuken ja nukenvaatteiden valmistus
- Käsityöesineiden valmistaminen puusta
Päivä Steinerkoulussa
Kuudennen luokan koulupäivän alkamisajankohdat vaihtelevat ja päivä saattaa alkaa myös aineenopettajan oppitunnilla. Luokanopettajan aloittaessa koulupäivän oman luokkansa kanssa aamutoimiin kuuluvat esimerkiksi erilaiset rytmilliset harjoitukset, lausuntaa ja luokkayhteisöä yhdistävät taiteelliset harjoitteet. Oppilaat työstävät omat työkirjansa ja oppilaiden itsenäinen työskentely alkaa olla itsenäisempää ja omatoimisempaa.
Opetus toteutetaan pääosin kolmen viikon jaksoissa. Englannin kielen opiskelu jatkuu viikkotunneilla ja uutena kielenä alkaa kuudesluokkalaisilla ruotsin kielen opiskelu. Vapaaehtoisen saksan opiskelu on kuudennella luokalla mahdollista, mikäli oppilaista muodostuu riittävän suuri opetusryhmä.
Iltapäivän oppitunneilla keskitytään taito- ja taideaineiden opiskeluun. Musiikki, liikunta, kuvataide, eurytmia ja käsityö jatkuvat ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen asti. Valinnaisina oppiaineina kuudennella luokalla ovat liikunta, mediataito, musiikki ja suomalainen kansanperinne.
Opetuksessa seurataan eri tavoin vuodenaikojen vaihtelua ja koulun yhteisiin juhliin kuudesluokkalaiset osallistuvat työstäen niihin omia esityksiä.
7. luokka
Seitsemännellä luokalla laajennetaan oppilaan maailmankuvaa historian, tieteen ja taiteen laadullisen tutkimisen avulla. Oppilaat tutkivat ja tarkastelevat maailman tapahtumia ja ilmiöitä peilaten nykyhetkeä menneeseen aikaan. Seitsemännellä luokalla integroidaan usean aineen opetukseen historian henkilöiden elämäkertoja ja saavutuksia. Vuosiluokalle kuuluvat erilaiset oppilaiden tuottamat projektit ja oppilaat vastaavat yhä enemmän itse työkirjojensa valmistamisesta.
Seitsemännellä luokalla alkaa terveystieto, kotitalous, biologia, maantieto, fysiikka ja kemia omina oppiaineinaan. Seitsemäs luokka on viimeinen luokanopettajan opettama luokka.Työelämään tutustumista on jokaisella yksi päivä lukuvuoden aikana.
Kouluvuoden sisältöjä ovat mm.
- Fysiikassa sähköoppi ja mekaniikka
- Kemiassa alkuaineet sekä palaminen
- Biologiassa ihmisen biologia ja vesiekosysteemi
- Maantiedossa Aasia ja Oseania
- Terveystiedossa ihmisen kasvu ja kehitys
- Historiassa löytöretket ja renessanssi
Päivä Steinerkoulussa
Seitsemännen luokan koulun alkamisajankohdat vaihtelevat ja päivä saattaa alkaa myös aineenopettajan oppitunnilla. Luokanopettajan aloittaessa luokan kanssa koulupäivän aamuisin on yhteinen aamuavaus, johon kuuluu mm. runonlausuntaa ja ryhmäyttävää taiteellista tekemistä. Oppilaat työstävät edelleen omia työkirjojaan ja työskentely muuttuu yhä enemmän itsenäisemmäksi ja omatoimisemmaksi.
Opetuksessa seurataan eri tavoin vuodenaikojen vaihtelua ja koulun yhteisiin juhliin seiska-luokkalaiset osallistuvat työstäen niihin omia esityksiä. Kotitalouden opetuksessa tutustutaan suomalaisiin perinneruokiin ja niiden valmistukseen.
Reaaliaineiden opetus toteutetaan pääosin noin kolme viikon jaksoina viikkotuntien sijaan. Viikkotunteilla oppilaat opiskelevat englantia ja ruotsia. Vapaaehtoisen saksan opiskelu on seitsemännellä luokalla myös mahdollista, mikäli opiskelijoista muodostuu riittävän suuri opetusryhmä.
Taito- ja taideaineiden ( eurytmia, kuvataide, käsityö, musiikki) opiskelu jatkuu iltapäivien viikkotunneilla. Valinnaisina oppiaineina seitsemännellä luokalla on mm. kuvataide, koodaus, luova kirjoittaminen, liikunta ja musiikki.
Lisäksi seitsemännellä luokalla on muita valinnaisaineita, kuten kuvataidetta, draamaa ja teatteria.
Valinnaisaineita on 2,5 vuosiviikkotuntia per lukuvuosi.
8. luokka
Monet aikaisempien vuosien teemat ja kokonaisuudet saatetaan päätökseen.
Kouluvuoden sisältöjä ovat mm.
- Useat itsenäiset työt ja ryhmäprojektit
- Koulutyöskentelyssä korostetaan ja edellytetään oma-aloitteisuutta ja itsenäisyyttä
- Materiaalien monipuolinen käyttö, uusiin materiaaleihin tutustuminen ja vanhojen käytön kehittäminen
- Musiikillinen ryhmäilmaisu ja vuorovaikutus
- Luokan yhteisen näytelmän valmistaminen
Lisäksi kahdeksannella luokalla on muita valinnaisaineita, kuten kuvataidetta, draamaa ja teatteria.
Valinnaisaineita on 2,5 vuosiviikkotuntia per lukuvuosi.
9. luokka
Yhdeksännen luokan tavoitteena on kriittisen ajattelun kehittäminen ja kyky tarkastella asioita usealta eri kannalta. Oppilasta kannustetaan käyttämään omaa harkintakykyään ja monimuotoisia lähteitä tiedon hankinnassa.
Oppilaat siirtyvät kokonaan aineenopetusjärjestelmään ja luokanohjaaja vaihtuu. Opettaja on asiantuntija, ei niinkään kasvattaja. Oppilaanohjaajan rooli on merkittävä 9.-luokkalaisten elämässä ja 9. luokan keväällä haetaan yhteishaussa toiselle asteelle.
Kouluvuoden sisältöjä ovat mm.
- Valinnaisena aineena mm. taidehistoria
- Sisustustekstiilit/ tilkkutyöt
- Koristeveisto
- Tyylisuunnat
- Työelämään tutustuminen
Kuvataiteeseen integroidaan mm. taidehistoriaa. Historiassa tutustutaan mm. 1900-luvun tapahtumiin ja biologiassa ihmisen biologiaan. Lisäksi yhdeksännellä luokalla on muita valinnaisaineita, kuten kuvataidetta, draamaa ja teatteria.
Valinnaisaineita on 9. luokalla 2 vuosiviikkotuntia per lukuvuosi.
