Puhelinkeskustelu joulukuussa 1993:
– Hei Anu! Lastenhoito on nyt järjestetty. Lähdetäänkö?
– Ai minne?
– No sinne Intiaan!
– ?
– Niin kun siinä kortissa, jota esittelit taidehistorian tunnilla, oli se Intiassa olevan steinerkoulun osoite. Ajattelin, että lähdetäänkö tekemään päättöharjoittelu sinne?
– Mitä?! No lähdetään!
Kolme kuukautta oli kulunut tuosta puhelusta, ja kaksi päättöharjoittelua vaille valmista steinerkoulun opettajaa seisoi hämmennyksen vallassa Delhin lentokentällä. Tästä alkoi matka, ja mikä MATKA! kohti Himalan vuoriston kupeella sijaitsevaa Dehra Dunin kylää ja Nanhi Dunyan koulua.
Steinerkouluja/ Waldorfkouluja on tällä hetkellä maailmassa kuudessa maanosassa ja 67 maassa yli 1200. Intiassa steinerpedagogiikasta inspiraationsa saavia kouluja, päiväkoteja ja yhteisöjä on 29. Dehra Dunissa, joka on noin 400000 asukkaan ”kylä”, toimii 12 antroposofiasta ja steinerpedagogiikasta sisältönsä ammentavaa koulua ja yhteisöä.
Matkaa Delhistä määränpäähämme oli noin 300km. Matkaa sinne teimme kaksi vuorokautta. Ensimmäisten tuntien aikana Delhissä saimme kokea järkyttävän (intialaisten mielestä varmasti joustavan) liikenteen, pökerryttävät kaupunkisaasteet, iholle tunkevat bussimatkojen tarjoajat ja piirittävät kerjäläislapset. Kaikki oli sen verran liikaa, että päätimme ottaa aikalisää ja yöpyä Delhissä. Intialainen perhetuttuni oli antanut meille muutaman osoitteen ja puhelinnumeron varmuuden vuoksi, jos vaikka sattuisimme tarvitsemaan. Tarvitsimme todella! Piti enää vain löytää puhelin! Kaikki järjestyi. Vietimme yön vanhan pariskunnan luona Delhin esikaupunkialueella. Seuraavana päivänä alkoi bussimatka kohti koulua. Jos edellinen päivä oli ollut kaaos, niin nyt Intia näytti toisenlaiset kasvot. Bussimatka (270 km) kesti seitsemän tuntia! Matkan aikana kaikki muut matkalaiset vuoron perään tulivat juttelemaan kanssamme, ja jokainen jätti meille osoitteensa ja kutsui kylään!
Nanhi Dunya eli Pieni maailma
Saavuimme koululle, joka toimisi yöpymispaikkanamme ja tukikohtanamme reilun kahden viikon ajan. Koulutalossa asui koulun johtaja perheineen ja kaksi orpolasta. Oppilaita koulussa opiskeli noin 50 iältään 3-16. Valtaosalla koulun oppilaista oli jonkinasteinen kuulo- tai kehitysvamma.
Nanhi Dunya”The International Movement for Children & Their Friends”. Liikkeen alkusysäys annetiin jo seitsemänkymmentä vuota sitten. Kahdeksan lapsen ryhmästä alkanut opetustoiminta on kasvanut 2000 lapsen yhteisöksi. Nanhi Dunya tarjoaa intialaisessa koulukentässä lapsille jotain ainutlaatuista. Opetusta ja kasvatusta ohjaavat seuraavat periaatteet:
- Tunnistetaan taiteilija jokaisessa lapsessa.Pyritään saamaan jokaisen lapsen fyysinen, sosiaalinen ja henkinen kapasiteetti täyteen kukoistukseensa.
- Koulunkäynti on jokaiselle lapselle mahdollista perheen varallisuudesta riippumatta.
- Koulunkäynti mahdollistetaan myös niille lapsille, joilla on erityisiä tarpeita niin fyysisesti kuin psyykkisesti.
- Tiivistetysti ”Tule sellaiseksi kuin olet”( Turun Steiner-koulun tunnuslause)
Puoli yhdeksältä alkoi koulun vieressä olevalle joutomaalle saapua oppilaita. Koulun oppilaat tunnisti koulupuvusta, johon kuului punainen neule ja sininen hame tai housut. Aamu aloitettiin yhteisillä lauluilla, rytmeillä ja leikeillä. Muutama lehmäkin saatiin ensimmäisenä aamuna seuraksemme. Weledan aurinkovoiteen tuoksu ilmeisesti muistutti tuoreesta ruohosta. Yhteistä aamupiiriä seurasi rukoushetki, joka kesti 20 minuuttia. Sitten kiiruhdettiin pääainetunneille omiin ryhmiin ja luokkiin. Useimmat luokkatilat olivat ulkona katoksen alla. Seurasimme opetusta ja olimme apuna tarvittaessa. Lahjaksi antamaamme Kalevalaa kuunneltiin ihmetellen ja innostuneesti. Koulunkäynti vaikutti varsin tutulta.
Steinerkoulujen opetussuunnitelmarungot ovat samanlaiset joka puolella maailmaa. Jokainen koulu lisää opetussuunnitelmaan aineksia siitä ympäristöstä ja kulttuurista, jossa ne toimivat. Nanhi Dunyan kouluissa erityistä olivat intialaisen tanssin tunnit sekä draamaopetus. Intiassa hyvin merkittävä osa arkea ovat monet jumalat. Jumalat ovat ystäviä, opastajia, kanssakulkijoita. ”Voi teitä! Vain yksi Jumala!” Osaamme harmiteltiin moneen otteeseen.
Koska Intiaan saakka oltiin tultu, oli nähtävä ja koettava mahdollisimman paljon. Intia on ääripäiden maa. Näimme henkeäsalpaavaa kauneutta ja irvokasta rumuutta. Näimme vaurautta ja köyhyyttä. Koimme liikenteen kaaosta ja temppeleiden rauhaa. Näimme kekseliäitä ratkaisuja ja käsittämättömyyksiä. Koimme iloista ihmetystä ja veret seisauttavaa jännitystä. Jos joka asiasta tuntui löytyvän ääripäät, niin yhdestä asiasta ei: Ihmiset olivat aina ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Ja luottamus siihen, että kaikki asiat tapahtuvat niin kuin on tarkoitettu. Jos ei tänään, niin ehkä huomenna tai… Ehdimme kuitenkin paluulennolle!
Kotimatkaamme edeltävänä päivänä meille järjestettiin juhlat. Saimme nähdä monta hienoa tanssiesitystä. Mitä vastalahjaksi? Piirileikkiä ja tanhua tietysti!
नन्ही दुनिया
“Let Us Live To Serve The Child” (Liikkeen perustaja prof. Lekh Raj Ulfat 1920-1991)
