
Koulu on palapeli, jossa jokaisella palasella on oma tärkeä paikkansa. Jos yksi pala puuttuu, ei kokonaisuus toimi. Aloitin työni Turun Steiner-palapelin osana 12.8.1991 eli lähes 30 vuotta sitten. Tulin matemaattisten aineiden tuntiopettajaksi koulun ensimmäiselle yhdeksännelle luokalle. Pystyn vieläkin palauttamaan elävästi mieleeni koulun pioneeriluokan oppilaat.
Mieleeni ovat jääneet tältä ajalta myös koulun joulumyyjäiset. Pöydät notkuivat upeita tuotteita enkä voinut olla ihastelematta puisia leluja ja steinernukkeja! Koko ala-aula oli täynnä ihmisiä! Vanhemmat olivat ylläpitäneet koulua kahdeksan vuoden ajan maksamalla isoja kuukausimaksuja ja järjestämällä erilaisia rahankeräystempauksia. Nyt koulu sai ensimmäisen kerran valtionapua ja toimi peruskoulua korvaavana kouluna. Tämä helpotti vanhempien ja opettajienkin elämää. Ilman näitä pioneerivanhempia Turussa tuskin tällä hetkellä olisi steinerkoulua. Kiitokset heille!
Tarmokkaita vanhempia tarvittiin muutaman vuoden kuluttua uudelleen, kun halusimme oman lukion. Halusimme, että koulu olisi 12-vuotinen steinerkoulu, jossa on lisäksi ylioppilaskirjoituksiin valmistava 13. luokka. Pitkien neuvottelujen jälkeen saimme luvan toimia Lahden Rudolf Steiner-koulun sivutoimipisteenä ja ensimmäinen lukioluokka aloitti syksyllä 1997 ja koulu sai ensimmäiset ylioppilaat keväällä 2001. Koulu on kasvanut vuosien varrella ja voi hyvin.
Nyt on aika sanoa näkemiin ja antaa tilaa uusille ihmisille. Olen kiitollinen, että olen saanut tehdä työtä, josta olen pitänyt ja jonka olen kokenut merkitykselliseksi. Tulen ikävöimään oppilaiden ääniä työn touhussa ja rientäessä välitunnille. Tulen ikävöimään murrosikäisten kapinointia ja lukiolaisten puurtamista kurssiensa parissa. Rakkain asia työssäni ovat aina olleet oppilaat. Tulen varmasti myös kaipaamaan opettajakollegoitani ja torstain opettajienkokouksia. Teidän kanssanne on jaettu monet ilot ja surut. Kiitos teille! Kiitokset myös kaikille muille koulussa työskenteleville. Jokainen teistä on oleellinen osa Turun Steiner-koulun palapeliä. Yhdessä muodostamme kokonaisuuden. Kiitokset sekä nykyisille että entisille vanhemmille hyvästä yhteistyöstä.
Kesäkuun lopussa painan koulun ulko-oven kiinni haikein mielin viimeistä kertaa rehtorina ja opettajana. Tämä palapelin osa lähtee, mutta onneksi koulu saa Tampereelta uuden täydellisesti sopivan palasen palapeliinsä. Toivon uudelle yläluokkien ja lukion rehtorille Vesa Turvaselle hyviä työvuosia koulussamme. Koulumme on myös opettajalle hyvä paikka elää ja kasvaa!