Blogi

Kehitystä tutkimassa

Kirjoittanut 2.12.2019 No Comments

Lukion maantieteen kolmoskurssin loppuessa mieleeni tuli viimekesäinen tutustumiseni taustaltaan monitieteiseen kehitysmaatutkimukseen, jota voi opiskella Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Kehitysmaatutkimus (tai kehitystutkimus) tarkastelee mm. globalisaatiota, ympäristöä, poliittista ekologiaa, luonnonvarojen käyttöä, oikeudenmukaisuutta, kestävää kehitystä, epätasa-arvoisuutta, siirtolaisuutta, yhteiskunnallisia liikkeitä, konflikteja sekä sosiaalisia, poliittisia, ympäristöllisiä ja kulttuurisia muutoksia ja jatkuvuuksia. Useimmat näistä aiheista tulevat esille myös jokaisella lukion maantieteen kurssilla, mutta myös yhteiskuntaopissa, historiassa ja biologiassa.

Kehitystutkimuksessa keskityttiin aiemmin vertailemaan kehitysmaiden oloja ns. kehittyneisiin eli teollisuusmaihin.  Kehitysmailla tässä yhteydessä tarkoitetaan Aasian, Etelä- ja Keski-Amerikan sekä Afrikan maita (”köyhä etelä”). Monet alueiden maista kokivat kolonialismin ja olivat pitkään siirtomaavaltojen hallinnassa. Sittemmin kehitystutkimus on laajentanut tarkasteluaan kehitysmaiden sisäiseen monimuotoisuuteen: eroja on paitsi valtioiden välillä myös niiden sisällä. Kehitystutkimus pyrkii paitsi ymmärtämään kehitysmaiden ongelmia myös etsimään niihin ratkaisuja. Tutkimuksen avulla tuodaan esille kehitystä haittaavia yhteiskunnan epäkohtia.

Käsitteenä kehitys on vaikea määritellä. Se ymmärretään yleensä edistymisenä, esimerkiksi ihmisen elinolojen parantumisena. Kehitys sisältää kuitenkin sekä positiivisia että negatiivisia elementtejä. Voidaan puhua alikehittyneestä, hyvin kehittyneestä ym. asiasta. Kehityksen historiallinen luonne on myös ongelmallinen. Milloin kehitys alkoi? Onko kehityksellä agenda? Miten kehitys laajenee ajan ja tilan suhteen? Maailmassa on ollut kehittyneitä yhteiskuntia ennen nykyaikaakin. Pysyvätkö jo kehittyneet yhteiskunnat muuttumattomina vai voivatko ne luhistua tai kehittyä edelleen? Mikä on kehityksen tulevaisuus? Tällä hetkellä ihmiskunta käyttää esim. erilaisia luonnonvaroja kuten fossiilisia polttoaineita siten, ettei voida puhua kestävästä kehityksestä.

Kehitystutkimuksella on erilaisia suuntauksia, joista yksi on poliittinen historia eli asioita tarkastellaan nykypäivän lisäksi historiallisesta perspektiivistä. Historian ja politiikan suhde on erottamaton. Esimerkiksi identiteetti, instituutiot, ideologiat ja konfliktit ovat kaikki sidoksissa historiallisiin tapahtumiin ja niiden tulkitseminen on olennainen osa politiikkaa.   Esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvät poliittiset aiheet tarjoavat mehevän kentän erilaisten toimijoiden, kuten hallitusten ja järjestöjen, väliseen väittelyyn.

Toinen kiintoisa suuntaus on poliittinen ekologia, joka voidaan määritellä usealla tavalla. Sitä on yksinkertaisimmillaan kuvattu alaksi, joka tutkii luonnon ja yhteiskunnan välisiä erilaisia suhteita, esimerkiksi yhteiskunnan vaikutuksia luontoon tai luonnontekijöiden vaikutusta yhteiskuntaan. Jotkut tutkijat pitävät myös historiaa olennaisena osana poliittisen ekologian tutkimusta. Historiallinen näkökulma voi auttaa ymmärtämään paremmin sosiaalisia arvoja, jotka liittyvät myös luonnon tuottamiin hyödykkeisiin. Esimerkiksi monien viljelykasvien hyödyntämisessä käytettiin aluksi orjatyövoimaa. Sademetsiäkin alettiin raivata ja perustaa monokulttuurisia kasvatusalueita, mikä vähensi alueiden biodiversiteettiä. Tuotanto siirtyi monikansallisille suuryrityksille. Myöhemmin viljelijät monin paikoin alkoivat itse omistaa viljelmiä ja hoitaa niitä kestävän kehityksen periaatteiden mukaan.

Kehityksen määrittelyä ja tutkimusta myös kritisoidaan. Kehityskritiikillä tarkoitetaan esim. länsimaisen elämäntavan, hyvinvoinnin mittareiden tai teollistumisen kriittistä arviointia. Kehitys määrittelee ei-lännen, ei-modernin, ei-teollistuneen elämäntavan huonommaksi ja ”kehityksen” tarpeessa olevaksi. Kehitys keskittyy pääoman kasvun ympärille eikä muita sosiaalisen olemassaolon muotoja arvosteta. Kehitys käsitteenä oikeuttaa puuttumisen sellaisten ihmisten elämään, jotka on määritelty vähemmän kehittyneiksi. Kehityskriitikkojen mukaan ihmisten tulisi kuitenkin määritellä itse tarpeensa ja elämänsä, eikä matkia lännen taloutta, politiikkaa tai tietoja. Kehityskritiikkiin liittyy usein myös ekologinen näkökulma. Luonnonvarojen kulutus ja ympäristön pilaantuminen kertovat kehityksen ekologisista seurauksista, eikä tätä toimintaa voi samalla tavalla enää jatkaa. Kun kehityksestä keskustellaan, otaksutaan aina, että kehitys hyödyttäisi kaikkia, minkä vuoksi kenenkään ei pitäisi vastustaa sitä. Kun halutaan auttaa köyhiä, kielletään kuitenkin usein paitsi köyhyyden rakenteelliset myös yhteiskunnan konfliktien poliittiset syyt.

Kehitys on monimuotoinen ja laaja-alainen asia, minkä vuoksi se voisi sopia tulevan lukion opetussuunnitelman temaattisiin opintoihin mainiosti. Asia on myös sangen ajankohtainen: vuoden 2019 taloustieteen Nobel-palkinto myönnettiin MTI:n ja Harvardin yliopiston tutkijoille, jotka kenttäkokeiden perusteella ovat suunnitelleet ohjelmia kehitysmaiden ihmisten koulutuksen ja terveydentilan parantamiseksi sekä köyhyyden poistamiseksi poliittisin keinoin. Köyhyyttä pidetään maailman tappavimpana sairautena.