On sanottu, että minun käteni ovat minun terapeuttini. Kun teen käsilläni jotakin, se auttaa minua unohtamaan harmeja ja ongelmia, jotka vain pyörivät mielessäni.
On sanottu, että ennen kuin lapsi puhuu, hän laulaa, ennen kuin hän kirjoittaa ja heti kun hän seisoo, hän tanssii. Taiteet ovat ihmisen perusolemusta.
On sanottu, että lapset rakastavat satuja ja oman mielikuvituksen käyttämistä yli kaiken. Hyvät sadut voivat auttaa lapsi käsittelemään jo kehitykseenkin kuuluvia sisäisiä ristiriitoja.
On sanottu, että vielä parempaa kuin työtä tekevän ihmisen katseleminen, on pysähtyä katselemaan lasten leikkiä. Sielu lepää.
Kun kaikkeen, mitä on sanottu, lisätään vielä kosketus – kevyt, rauhoittava painallus, silitys, nopea kupliva rummutus sormenpäillä – saadaan satuhieronta.
Kun satuhierontaa tehdään, niin jo 20 sekunnin kuluttua oksitosiinia alkaa kehittyä kehossa. Ihmeellistä kyllä – oksitosiinia kehittyy myös satuhierontaa tekevän henkilön kehossa. Tunnet vain olosi rentoutuneeksi ja rauhalliseksi.
Satuhieronta on samalla sekä kevyttä kosketusta että luovaa tarinankerronnan kuvitusta kuuntelijan iholla.
Kun olet antanut luvan satuhieronnalle, et voi muuta tehdä kuin kuunnella kosketusta ja tarinaa.
Tätä on tehty esikoulussa lasten kesken useasti viime keväästä lähtien. Aina ensin tietysti on pyydettävä toiselta se lupa. Saako sinun selkääsi piirtää? Joskus ei huvita – ei tehdä tai kuunnella.
Ammatillinen kosketus on ruvennut kiinnostamaan. Keväällä pyörähti käyntiin Koskettava koulu -hanke Helsingissä. Ammatillisesta kosketuksesta puhutaan, sitä tutkitaan, siitä kirjoitetaan kirjoja.
Nämäkin esikoululaisten kuvat saivat kutsun konferenssiin (4Baltic Ocean Conference on Litterature. Searching for a Common Language 16-21.2020 Tallinn). Kun rauhoittuu, niin keskittyy, niin oppiikin paremmin. Kannattaisiko kokeilla?
-Päivi Koivisto
esiluokanopettaja
